Röntgenhoitaja, päivätyö
Tarjolla joustavaa, mutta pysyvää työtä röntgenhoitajille Vantaalla. Pääset itse päättämään työsuhteen kestosta ja vuoroista. Tarjoamme mm. osaamisesi mukaisen palkan.
Röntgenhoitaja, tule meille töihin!
Etsitkö pysyvää työtä, jossa pääset kuitenkin päättämään omista työvuoroistasi ja työmäärästäsi?
Me Aarnilla rakennamme luotettavaa, sitoutunutta ja huippulaatua tekevää sijaistiimiä asiakasyrityksemme natiivikuvantamisen tehtäviin Vantaalle. Työvuoroja on tarjolla jokaiselle arkipäivälle vuodeksi eteenpäin. Pääset valitsemaan sinulle sopivat vuorot, haluamallesi ajanjaksolle.
Röntgenhoitajan tehtäviin kuuluu natiivikuvantamisen tehtävät (sisältäen osastokuvaukset) ja näissä itsenäisesti suoriutuminen. Tehtävään kuuluu olennaisesti asiakkaiden neuvonta ja ohjaus, sekä tutkimuksiin valmisteleminen, joten tehtävä vaatii asiakaspalveluhenkistä työskentelyotetta.
Toivomme, että sitoutuminen sijaistiimiimme olisi pysyvää. Pääset kuitenkin vaikuttamaan työsuhteesi kestoon ja työvuorojen määrään. Halutessasi on mahdollisuus 100 % työaikaan. Työvuorot ovat klo 8-16. Aloitus on 9.10. alkaen, mutta myöhäisempi aloitus on myös sovittavissa. Kerro meille miten ja milloin olet käytettävissä.
Edellytämme ja toivomme sinulta:
- Röntgenhoitajan tutkintoa ja osaamista natiivitutkimuksista
- Voimassa oleva todistus lääkehoidon LOP-osiosta
- Hyvää suomenkielen taitoa (C1-taso)
- Hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja sekä halua olla tuottamassa erinomaista asiakaspalvelukokemusta kuvantamisen asiakkaille
Miksi meille töihin?
Palkka on sopimusperusteinen ja kokemuksesta riippuvainen, mutta voit rohkeasti kertoa hakemuksessasi palkkatoiveen. Lupaamme neuvotella sen osaamistasi ja kokemustasi vastaavalle tasolle. Esimerkiksi tuntipalkat röntgenhoitajille 35,97€/h (sisältäen lomakorvaus 9 %).
Aarni Henkilöstö toimii yhteistyössä Suomen kiinnostavimpien sosiaali- ja terveyspalvelun tuottajien kanssa ja meillä on mitatusti hyvä olla töissä. Tärkein mittarimme on työntekijöidemme tyytyväisyys ja tästä haluamme pitää kiinni sinunkin kohdallasi.
Jos kiinnostuit, jätäthän meille hakemuksesi pikaisesti, paikkoja täytetään jo hakuaikana.
Kaipaatko lisätietoja?
Ole rohkeasti yhteydessä, kysy lisätietoja ja kerro meille itsestäsi. Lupaamme loistavan mahdollisuuden käyttää ammattitaitoasi erityisessä ympäristössä. Lisätietoja tehtävästä antaa Veera, 040 820 5994 tai veera.bjorkman@aarnihealth.fi.
Haluatko kuulla ensimmäisenä sote-alan kiinnostavimmista työpaikoista? Seuraa meitä myös Facebookissa (@Aarni Henkilöstö Oy) ja Instagramissa (@aarnihenkilosto)!
- Työpaikat osastoittain
- Terveydenhoito
- Sijainnit
- Vantaa
- Tuntipalkka
- 35,97

Vantaa
Edut
-
Kehitys- ja koulutussuunnitelma
Teemme henkilökohtaisen suunnitelman, joka tukee ura- ja koulutustavoitteitasi. -
Virkistyspäivät
Järjestämme säännöllisesti Aarnilaisille mukavat virkistystapahtumat -
Palkkaus
Tarjoamme osaamistasi ja työtehtävääsi vastaavan mahdollisimman kilpailukykyisen palkan -
Tuki työssäjaksamiseen
Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden työkykyvalmennukseen, debriefing -istuntoihin ja työnohjaukseen. -
Koulutukset
Tarjoamme työn ohessa koulutuksia tukemaan uratavoitteitasi ja mahdollistamaan kehittymisen työssä.
Työympäristö ja kulttuuri
Aarnilaiset tekevät kulttuurimme. Haluamme työskennellä siten, että työ on merkityksellistä ja tukee hyvinvointia. Kulttuurimme koostuu avoimesta viestinnästä, yhteen hiileen puhaltamisesta ja siitä, että töihin on kiva tulla. Vaikka työtä tehdään osittain eri yksiköissä ja ympäristöissä, olemme samaa tiimiä. Aarnilaiset ovat tasa-arvoisia työtehtävistä riippumatta.
Uskallamme tehdä asioita uudella tavalla, siten olla nostamassa sosiaali- ja terveysalan työn arvostusta. Aarnilaiset tunnetaan alan parhaina osaajina. Tuemme tätä kaikin tavoin työssä.
Röntgenhoitaja, päivätyö
Tarjolla joustavaa, mutta pysyvää työtä röntgenhoitajille Vantaalla. Pääset itse päättämään työsuhteen kestosta ja vuoroista. Tarjoamme mm. osaamisesi mukaisen palkan.
Hakemuslomakkeen lataaminen